Killan uudet sivut osoitteessa http://kaithkilta.fi
tiistai, 9. heinäkuu 2013
Killan uudet sivut auenneet
maanantai, 4. helmikuu 2013
Muutoksia sivustossa
Killasta riippumattomista syistä sivumme ovat muuttuneet oudoiksi, linkitykstykset ja kuva-albumit puuttuvat. Vuodatus.netin operaattori vaihtui ja ryhtyi muuttamaan palvelun alustaa. Katsotaan mihin uusi toimija sivujen ulkonäön ja toimintojen kanssa päätyy ja milloin ne ovat toimivassa kunnossa. Toivottavasti pääsemme pian muokaamaan sivuja mieleiseksemme. Entiseen suuntaan ei kuitenkaan pitkälle päästäne, mutta ehkäpä se onkin hyvä asia.
Sivumme siis uudistuvat. Olisiko turvallisempaa kuvien ja henkilötietojen jakaminen G+:ssa vain jäsenille. Odotellaan ja kehitellään! Saattaa kestää jonkin aikaa!
Ylläpitäjä
perjantai, 14. joulukuu 2012
Rauhallista Joulua ja Turvallista Uutta Vuotta 2013!

Kuvassa veljeskiltojemme kanssa keväällä pystyttämä yhteistyöjoukoissamme palvelleiden leirijoukkojen muistomerkki sihteerimme järjestämässä itsenäisyyspäivän juhlavalaistuksessa. Suomenlippu ja uusi vihitty lippumme on kuvaan jälkikäteen liitetty.
maanantai, 19. marraskuu 2012
Kiltamme lipun naulaus ja käyttöönotto 16.11.2012
Kiltamme uusi lippu naulattiin, siunattiin ja otettiin käyttöön arvovaltaisen kutsuvierasjoukon läsnäollessa. Arvokkaan juhlan sisällöstä ja tunnelmasta kerrotaan lippukirjassa ja Antti Laakkosen kuvaamassa YouTuben kautta nähtävässä videossa. Niistä voi lukea sekä kuunnella puheet ja muun tilaisuuden ohjelman. Oheisessa Antti Laakin kuvaama kuva-albumi.
Kiitämme kaikkia toimintaamme, lipunhankintaamme ja tilaisuuden järjestelyjä tukeneita. Kiitämme myös kaikkia, jotka läsnäolollaan kunnioittivat killalle arvokasta ja tärkeää juhlaa!
lauantai, 20. lokakuu 2012
Eduskunnassa ja Talinnassa 4.-6.10.2012
Eduskunnassa ja Talinnassa 4.-6.10.2012
Kiltaveli kansanedustaja Raimo Piirainen oli kutsunut kiltalaiset vierailulle eduskuntaan. Meitä oli matkassa Kajaanin kiehisten kanssa 25 henkeä. Osa tuli kyytiin matkan varrelta ja tapasimme perillä myös helsinkiläisen kiltaveljen Matti Soinin.
Turvatarkastuksen jälkeen meidät otti vastaan Raimon eduskunta-avustaja Juha Härkönen. Opas esitteli meille eduskuntatalon. Tapasimme ryhmähuoneessa muitakin kainuulaisia kansanedustajia ja he esittelivät meille eduskuntatyötään. Joimme kahvit ja pidimme kainuulaisten kyselytunnin edustajillemme. Piiraiselle luovutettiin kiitokseksi Nenosen elämäkerta - Elämä tykistölle kirja. Lopuksi seurasimme eduskunnan kyselytuntia.
Matka jatkui Tallinnaan, jossa tutustuimme ainutlaatuiseen Merimuseoon. Kimmo Wihervaaran kuvakertomus kertoo kokemastamme. Kiitos kaikille retkeen osallistuneille!