Veteraanikiltaveli Mauno Nieminen Rovajärven ensimmäisellä leirillä 1949

Arvokkaat perinteet

 

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 70 vuotta Talvisodan päättymisestä. Veteraanien työn muistoa itsenäisyytemme puolustamisessa on muisteltu ansaitusti. 

Entinen tykistön Perkjärven leirialue jäi viime sodissamme rajan taa ja tarvittiin uusi tykistön ampumaharjoitusalue. 

Viime vuonna tuli kuluneeksi 60 vuotta Rovajärven leirialueen perustamisesta. Siellä kenttätykistömme ja kranaatinheittimistömme on sotien jälkeen puolustanut itsenäisyyttämme rauhanajan ampumaharjoituksissa. Se on ollut tärkeää, sillä sotiemme kokemuksesta juuri tarkalla, nopealla ja keskitetyllä tulenkäytöllä oli ratkaiseva merkitys saavutetuissa torjuntavoitoissa.

 

Rovajärven leireillä on ollut suuri merkitys itsenäisyytemme säilyttämisessä. Ulkomaiset sotilastarkkailijat vierailivat jatkuvasti leireillä toteamassa, että kykenemme torjumaan uhkaajamme epäsuorantulemme tukemana. Tämä tärkeä viesti saatiin hyvin konkreettisella tavalla esille.

 

Kainuun Tykistö- ja Heittimistökilta ry teki retken vuoden 2009 toukokuussa "Rovajärvi 60 vuotta" juhlaleirille noin kahdenkymmenen jäsenen voimin. Vähintään saman verran oli jäseniämme leirijoukoissa. Myös muiden kiltojen jäseniä oli runsaasti juhlimassa leirialuetta.

 

Mauno Nieminen jo ensimmäisellä leirillä

 

Saatuamme tietää, että kiltaveteraani Mauno Nieminen on osallistunut jo ensimmäiselle Rovajärven leirille, päätimme haastatella häntä ja kirjata ylös hänen kertomaansa perinnejoukkojemme ja aselajin perinnettä. Kuvassa hän on 80-vuotiaana kotonaan Kajaanissa vuonna 2007.

 

Mauno Nieminen palveli tuolloin vuonna 1949 kersanttina Hyrylässä II/KTR 2:ssa eli Kenttätykistörykmentti 2:n II Patteristossa. Rykmentin esikunta ja I Patteristo sijaitsivat Turussa ja III Patteristo Dragsvikissa.

 

Leiripatteristo, Harjoituspatteristo 2 perustettiin Hyrylän ja Dragsvikin patteristoista. Komentajana toimi eversti Paavo Palletvuori. Harjoituspatteristo 2 käsitti esikuntapatterin ja kolme tulipatteria. Silloin oli vielä sotien aikaisen käytännön mukaan jokaisella tulipatterilla oma tulenjohtue patterinpäällikön johdossa, Tykit taas olivat patteriupseerin johdossa ja koko tuliporrasta, kolmea tulipatteria johti patteristoupseeri.

 

Mauno Niemisen tehtävänä oli toimia esikuntapatterin mittausryhmän mittausaliupseerina. Mittausupseerina toimi kapteeni Asumus.

 

Tykkikalustona Hyrylän pattereilla oli hevosvetoinen 105 H 37. Drasgvikin patterilla oli amerikkalaisilla White-merkkisillä puolitela-autoilla vedetyt raskaat 152 H tykit.

 

Kuljetukset ja ryhmittyminen

 

Leiri pidettiin elokuussa ja sinne mentiin junalla härkävaunuissa kolme vuorokautta. Junaan oli lastattu tykit, hevoset, ajoneuvot ja muu kalusto. Suuren osan lastista muodosti hevosten leiriajan heinät. Leirijunat purettiin Viassa tai Misissä. Asemalta ajettiin suoraan tuliasemaryhmitykseen Taka-Lautavaaraan, joka sijaitsee kolme kilometriä Vikajärvestä itään.

 

Myöhemmin kävi ilmi, että harjoituspatteristo oli ollut rauhoitetulla yksityisellä maalla. Sieltä oli kaadettu myös keloja. Muilla leireillä sille alueelle ei enää saanutkaan ryhmittyä eikä siellä harjoitella. 

 

Sodan läheisyys näkyi vielä. Rovaniemi-Kemijärvi tien eteläpuolelle meno oli ehdottomasti kielletty. Porot ja hirvet räjäyttelivät siellä saksalaisten miinoja ja olipa siellä tullut aiemmin siviilivahinkojakin.

 

Maunon muistin mukaan muita leirijoukkoja lienee ollut Leirinesikunta Rovajärvellä, Harjoituspatteristo 1 Enijärventien risteyksessä, harjoituspatteristo 3 Kielijupossa ja Harjoituspatteristo 4 Rovajärven pohjoispäässä. Koko leirin johtajana toimi tykistön tarkastaja kenraali Uolevi Poppius.

 

Ryhmitysalueilla linnoitettiin. Teltat ja tykit kaivettiin maahan taisteluasemiin. Parakkeja ei silloin vielä ollut. Niitä alkoi tulla henkilökunnan majoituksiin vasta vuonna 1955. Tulenjohtue ryhmittyi Taka-Lautavaaran tuliasemista noin neljä kilometriä pohjoiseen Hietavaaraan. Ryhmittymisissä, valmisteluissa ja harjoittelussa meni muutama päivä. Ehkä jo kolmantena päivänä ammuttiin. Tuliasemia vaihdettiin harvoin eli ammuttiin paljon samoista asemista.

 

Kartat ja mittaukset

 

Epäsuorat ammunnat vaativat tietoa aseen ja maalin sijainnista samassa samansuuntaisessa koordinaatistossa ja siis tarkkoja mittauksia. Menetelmät ja välineet olivat nykyäänkin käytettäviä: suuntakehät, mittavaijerit, millimetritasot ja yleistasomittarit.

 

Karttatilanne oli silloin heikko. Käytössä oli vain mustavalkoisia taloudellisia 1:100000 karttoja, joista ei koordinaatteja voinut lukea. Se tiesi mittausryhmille töitä. Koordinaatit mitattiin tilapäiskoordinaatistoon tuliasemissa olevalta patteriston peruspaalulta. Suunta saatiin taivaankappaleesta mittaamalla tai pohjoisneulalla korjauksineen. 

 

Ensin mitattiin tulipatterit ja sitten runko tulenjohtopaikoille sekä tulenjohtopaikat. Tulenjohtajien mittausvälineisiin annettiin myös suunta. Kun loppuleiristä Harjoituspatteristo 2 siirtyi Enijärventien varteen tykistöryhmän ryhmäammuntoihin, piti patteristojen mittaukset yhdistää mittaamalla patteristosta toiseen.

 

Viestiyhteydet rakennettiin kaapeleilla ja VRKGB-radioilla. Silloin tulikomennotkin voitiin viestittää sähkötyksellä, mutta heti toteutettavat tulikomennot sai viestittää puheella.

 

Ammunnoista

 

Ensimmäisellä leirillä ammuttiin aluksi patteristoittain omilla alueilla ja omalla varauskalustolla. Vasta vuosien kuluttua leireillä vaihdettiin niin sanottuihin leiritykkeihin. Eli ammuttiin monenkirjavalla tykkikalustolla vanhenevia ampumatarvikkeita. Koska näitä laukauksia ei tarvinnut säästellä, harjoittelusta saatiin tehokasta ja suhteellisen halpaakin.

 

Nyt Taka-Lautavaaran ammunnoissa tarkastettiin aluksi tulen koossa oloa vuoroilla, harjoiteltiin patterikerroittain ampumista, suoritettiin tarkistusammuntoja ja ammuttiin patteristolla vaikutusta. Riittävän tarkkojen karttojen ja mittausten aluksi puuttuessa harjoiteltiin myös tulenjohtopaikan määrittämistä ampumalla. Eli ammuttiin turvallisen etäisyyden päähän patteriston iskemäpiste ja siitä mittaamalla määritettiin tulenjohtopaikka. Tulta siirrettiin iskemistä sen lähialueille. Erityistä oli tuolloin, että ammuttiin paljon pistemaaleja.

 

Loppuleiristä harjoiteltiin tykistöryhmän ammuntoja Enijärventien varressa. Silloin kaikki patteristot ampuivat samalle alueelle ja samaan maaliinkin. Näitä niin sanottuja loppuammuntoja olivat sotilasasiamiehet jo ensimmäisilläkin leireillä seuraamassa.

 

Varomääräykset eivät tuolloin olleet yhtä tiukat kuin nykyään. Koska sivuteitä oli vähän, keskittyivät ryhmäammunnoissa patteristot lähelle Enijärventietä. Jouduttiin ampumaan omien joukkojen ylikin.

 

Pian ryhdyttiin rakentamaan harjoitusalueen sisään teitä, jolloin joukot saatiin hajautettua paremmin. Maunokin muisteli alkuajan leireillä ammuskelleensa kiviä ja kantoja Junnun viertotieltä panssarimiinoilla.

 

Leirijuhla ja muita muistoja

 

Ensimmäisen leirin leirijuhla pidettiin Palo-Rättiselässä. Siihen kuului leirijoukkojen katselmus, kenttäjumalanpalvelus ja tykistöntarkastajan juhlapuhe. Paikallista väestöäkin juhlassa näytti olevan.

 

Alkuaikojen leireillä, kun parakkeja alettiin rakentaa, puolustusvoimat osti metsähallitukselta pöllitavaraa. Koska harjoitusalueella oli teitä vähän ja vaikeat maastot, ei metsähallitus ollut saanut ajettua suurta kuitupuuerää vaaranrinteestä pois. Maksuksi ostamistaan puista piti leirijoukkojen kantaa olalla 2,5 kilometrin matka melkoiset pinot puuta. Maunokin oli tätä urakkaa johtamassa.

 

Henkilökunnalle maksetut leirirahat leiriolosuhteissa tehdyistä pitkistä päivistä eivät olleet kehuttavia. Poikamiehen leiriraha ei riittänyt puolustusvoimien perimään leiriruoan maksuun. Tuli tappiota. Oli maksettava 5 silloista markkaa joka päivä valtiolle päin.

 

Kalastus oli varsinkin alkuaikojen leireillä suosittua. Silloin sitä ei ollut juurikaan rajoitettu. Myöhemmin se kiellettiin joistakin vesistä ja ainakin isoimmilla pyydyksillä. Kerrankin onnellinen tuttu kalamies suurta haukea kantaessaan huusi jo kaukaa "hauki tuli".

 

Hevoset kuuluivat leirijoukoille aina vuoteen 1966 saakka. Silloin Porin Prikaatin Patteriston nimisenä Niinisalossa toiminut patteristomme muutti jälleen, nyt Kajaaniin Kainuun Prikaatin Patteristoksi. Täällä saatiin tykin vetäjiksi aluksi maataloustraktorit ja myöhemmin niin sanotut proto-sisut.

 

Mauno Nieminen toimi lähes koko palvelusaikansa kenttäkouluttajana myös ampumaleireillä. Hänestä kehittyi hyvin ammattitaitoinen ja kunnioitettu tulenjohto- ja mittauskouluttaja. Huumorimiehenä hän Rovajärven leireillä usein otti maata kouraansa ja hetken hypisteltyään luki siitä paikan tarkat koordinaatit. Palvelustoverit epäilivät koordinaattien oikeellisuutta, koska teiden rakentamisen vuoksi maa saattoi olla muualta tuotua. Koordinaattien tarkkuus perustui pitkään kokemukseen ja salaa sinikantisesta vihkosta katsottuun tietoon.

 

Tärkeässä osassa

 

Voi sanoa, että Rovajärven ampumakenttäalue on sotiemme jälkeen ollut yksi tärkeä tekijä itsenäisyytemme säilyttämisessä. Siellä harjoitetut epäsuorantulen joukkomme ja viime vuosikymmeninä myös kaikkien aselajien ja johtamisjärjestelmien harjoitukset ovat tärkeällä osallaan lisänneet uskottavaa maanpuolustustamme. Onnea yli kuusikymmenvuotiaalle harjoitusalueelle ja sen veteraaneille edelleenkin.

 

Jaakko Rytty